Jenni ja lapset
Kuka olen

Vyöhyketerapiassa kävin satunnaisesti ja vain kerran näin ”näyn”, joka oli kuin valveuni siitä mikä oli aukeamassa sisältäni. Vuosien päästä saatuani toisen lapsen, laukaisi se todennäköisesti jotain kehossani. Aloin saada epämiellyttäviä tuntemuksia mielessäni. Myöhemmin muistin tapahtuman, joka oli minulle tapahtunut ollessani vasta hyvin pieni lapsi. Muisto tuli kuin filmiltä mieleeni. Mielen sopukoista, jonka oli pieni lapsi halunnut unohtaa.

Siinä kohtaa sai koko elämäni käännekohdan. Ymmärsin, että totuus löytyisi vain minusta. Keho voi kätkeä todella paljon tärkeää tietoa, ei vain minulle, mutta myös seuraaville sukupolville. Äitini oli työstänyt jo paljon, mutta nyt olisi minun vuoroni työstää myös asioita, joita hän ei pystynyt. Aloin hoitamaan kehoani enemmän. Aluksi psykologisella vyöhyketerapialla (PVT, tunnevyöhyketerapian aikaisempi koulutusversio), ja myöhemmin tunnevyöhyke terapialla (TVT).

Tämä vei minut lopulta opiskelemaan itse TVT terapeutiksi Kaironin 3-vuotiseen koulutukseen. Tällä hetkellä opiskelen kuvataitelijaksi Alfa-artissa. Unelmat ja suunnitelmat ohjaavat nyt minua minun näköiseeni elämään ja kaikki ihanan kauheat tunteet oppaanani. Hoidan itseäni säännöllisesti, jotta voin hoitaa muita. Toivon pystyväni luomaan asiakkaitteni kanssa hyvän luottamuksen ja hoitosuhteen heidän omalla polullansa.

Kaikista suurin tunteista on kuitenkin rakkaus.

Jenni Santava allekirjoitus